Väitöskirja ”Metsänhoitajien maa”

”Eihän keisarilla ole vaatteita lainkaan”. Tähän tunnettuun virkkeeseen päätin metsätalouden tilaa käsittelevän väitösluentoni maaliskuussa.

Suomen metsätalouden tila muistuttaa sadun keisarin uusia vaatteita. Virallisen käsityksen mukaan metsätalous on Suomessa mallikelpoisen tehokasta ja metsät hyvin hoidettuja. Uudessa väitöskirjassani päädyin tuloksiin, että metsätalouden tehokkuus on retoriikalla ylläpidetty myytti.

Metsäalan perusvääristymä on puunkorjuun tehokkuuden väärinymmärtäminen. Talouselämässä tehokkuudella tarkoitetaan kustannustehokkuutta, puunkorjuussa määrätehokkuutta eli teknistä tehokkuutta. Metsätalouden suunnittelukomitea määritteli vuonna 1961 puunkorjuun tehokkuuden työn tuottavuudeksi, jota mitataan työtunnin kuutiometreillä. Komitea koostui maan johtavista metsänhoitajista ja luottamus-miehistä. Komitean pääsihteerinä oli metsäntutkimuslaitoksen professori.

Tehokkuuden väärinymmärtäminen on mega-luokan väärinkäsitys. Viiteenkymmeneen vuoteen kustannusten minimointi ei ole puunkorjuussa ollut edes ensisijaisena tavoitteena. Sen sijasta on maksimoitu koneiden tuntituotosta avohakkuilla ja aina raskaammilla metsäkoneilla.

Määrätehokkuuden tavoitetta alettiin toteuttaa syrjäyttämällä maataloustraktori puunkorjuusta 1960-luvulla. Sen tilalle tuotiin puunajon erikoiskone, metsätraktori. Metsätraktorin tuntituotos oli maataloustraktorin tuontituotosta korkeampi, mutta korkeista pääomakustannuksista johtuen kustannukset kuutiometsiä kohden olivat korkeammat. Se näkyi silloisista taksataulukoistakin ja todettiin myös metsätalouden liikeopin oppikirjassa, josta seuraava kuva.

Kuitupuun kuljetuskustannukset vuonna 1973.

Maataloustraktorin syrjäyttäminen syrjäytti myös maatilayrittäjät puunkorjuun urakoinnista. Se aiheutti maaseudun elinkeinoelämässä katastrofin, joka tunnetaan Suurena muuttona. Siihen aikaan talvikauden puunkorjuu joko omassa metsässä tai urakointina tilan ulkopuolella oli välttämätön tulojen lähde pääosalle maan tiloista. Korjuutyön menettäminen romahdutti tilojen talouden. Suuri määrä viljelijöitä lopetti tilanpidon ja muutti Ruotsiin ja kaupunkeihin Euroopan suurimmassa rauhan ajan muuttoliikkeessä.

Metsätraktoria ei saatu metsään normaalilla korjuutyön urakoinnilla, sillä kun puunmyyjät valitsivat urakoitsijoita omaan metsäänsä, he eivät valinneet metsätraktorin kallista työtä, kun tarjolla oli edullisempaakin korjuuta. Metsänomistajilta otettiin oikeus urakoitsijan valintaan torjumalla puun toimituskaupat. Siirryttiin pystykauppoihin, joissa puunmyyjä piilotetusti antaa korjuu-urakan metsäyhtiölle hakkuuoikeuden kaupan nimellä. Hakkuuoikeus sisältää myös puun kaupan. Pystykaupan puunkorjuussa korjuu-urakoitsija (metsäyhtiö) päättää korjuun koneista. Mutta ei ainoastaan koneista, vaan myös koneiden palkasta ja omasta palkastaan korjuu-urakoitsijana.

Palkanmaksu piilottuu sen ansiosta, että urakoitsija on samanaikaisesti puunostaja. Urakoitsija/puunostaja perii korjuutyön palkan vähentämällä sen puunmyyjän bruttotulosta (tehdashinnasta) jo ennen puukauppaa. Puunmyyjän kanssa neuvotellaan vain jäännöksestä (kantohinnasta), joka jää jäljelle, kun tehdashinnasta on vähennetty piilotetut korjuukustannukset. Puun myyjä ei tiedä puunmyynnin bruttotuloaan (puun tehdashintaa) eikä siitä vähennettyä metsäyhtiön korjuupalkkaa.

Puunkasvatuksesta päättämisen oikeus otettiin metsänomistajilta kymmenen vuotta aikaisemmin kuin puunkorjuussa. Vuoden 1928 yksityismetsälaki kielsi avohakkuun metsänhävityksenä, mutta salli kiellosta poikkeamisen metsänomistajan anomuksesta. Tapio kuitenkin antoi vuonna 1952 ohjekirjeen, jossa kehotettiin lautakuntia tulkitsemaan lakia avohakkuuseen ja metsänviljelyyn velvoittavana. Metsäkoneiden käyttöönotto 1960-luvulla vauhditti avohakkuun vaatimuksia. Yksityismetsälain väärintulkintaa jatkui 40 vuotta, metsälain säätämiseen vuoteen 1996 saakka.

Metsän käyttöoikeuden ottaminen pois metsänomistajalta ja siirtäminen laitoksille oli talouselämässä suuri harppaus. Siinä lopetettiin metsänomistajan harjoittama metsätalouden yritystoiminta ja siirrettiin metsätalouden harjoittaminen laitoksille. Siinä siirryttiin asiakkaiden (metsänomistajien) kysymistä palveluista palveluja tuottavien laitosten tarjoamiin palveluihin. Siinä luovuttiin yrittäjistä ja kilpailusta ja samalla markkinataloudesta. Siinä loukattiin perustuslaissa turvattua omistusoikeutta, sillä omaisuuden käyttöoikeus on omistusoikeuden erottamaton osa. Siinä rajoitettiin metsän omistusoikeus vain juridiseksi omistukseksi.

Metsälaitosten harjoittama metsätalous on metsänomistajien kollektiivitaloutta, joka työllistää runsaasti metsäammattimiehiä. Puunkorjuussa metsä vuokrataan metsäyhtiölle ja puu korjataan yhtiöiden johtamana puunmyyjien yhteistaloutena. Puunkasvatuksen töitä johtavat metsänhoitoyhdistykset, joita metsänomistajat ylläpitävät yhteisesti metsänhoitomaksuilla. Metsänomistajan osana on kustannusten maksaminen ja jäännöksen kuittaaminen.
Kuvatun kehityksen on tehnyt mahdolliseksi yhteiskunnallisen valvonnan puuttuminen metsäalalta jokseenkin täydellisesti. Parlamentaarisen hallinnon valvontaa ei ole ollut 80 vuoteen, metsänomistajien edunvalvontaa ei ole ollut 70 vuoteen eikä kilpailua ja yrittäjiä palvelujen tarjonnassa 50 vuoteen. Metsäntutkimus on pidetty sivussa metsätalouden liiketalouden ja organisaatioiden tutkimisesta. Valvonnan puuttuminen on antanut metsälaitoksia johtaville metsänhoitajille jokseenkin rajattoman vallan päättää metsän tapahtumista.

Valvonnan puuttuminen on vallankumouksen tulos. Metsäalalta kumottiin valtion hallinto vuonna 1928 ja tilalle perustettiin metsätalouden eturyhmien hallinto, metsänhoitolautakunnat. Lautakunnat kumosivat metsänomistajien edunvalvonnan vuonna 1942 näennäisellä etujärjestöllä. Etujärjestöksi nimettiin lautakuntien hallintoon kuuluvat metsänhoitoyhdistykset. Niiden piirielimiksi lautakunnat perustivat yhdistysten liitot ja keskuselimeksi metsävaltuuskunnan.

MTK pyrki torjumaan kilpailevan etujärjestön liittämällä metsävaltuuskunnan omaan organisaatioonsa. Valtuuskunnasta tuli metsälautakuntien viides kolonna MTK:n sisälle. Valtuuskunnan jäsenenä oli muun muassa Tapion johtaja.

Vallankumoukset hallinnossa ja metsänomistajien edunvalvonnassa tekivät mahdolliseksi talouselämän vallankumouksen ensin puunkasvatuksessa 1950-luvulla ja sitten puunkorjuussa 1960-luvulla. Metsäalalta kumottiin markkinatalous. Vallankumousten tuloksena MTK, metsälautakunnat ja metsänhoitoyhdistykset olivat metsäyhtiöiden kanssa tiiviisti samassa rintamassa ohjaamassa puukauppoja pystykaupoiksi ja hakkuita avohakkuiksi metsäkoneiden käytön tukemiseksi. Metsäkoneesta tuli kaikkien metsän tapahtumien yhteinen nimittäjä.

Metsäkoneen korkeiden pääomakustannusten piilottaminen suurilla vuotuisilla työmäärillä edellyttää järjestelyjä, jotka ovat ristiriidassa luonnonolojen, elinkeino-olojen ja talouden lakien kanssa. Puunmyyjän oma korjuutyö sallitaan vain harvennushakkuissa, Puukaupat vaaditaan suuriksi, päätehakkuut avohakkuiksi ja harvennushakkuut voimakkaiksi. Luonnonolojen vastaista puun kesäkorjuuta varten on rakennettu tiheä metsäteiden verkosto. Urakointikoneeksi hyväksytään vain raskas metsäkone ja koneyrittäjät velvoitetaan vuorotyöhön.

Puun pystykaupat antavat metsäyhtiöille tehokkaan keinon ohjata puunmyyjiä avohakkuisiin puunhinnoilla. Luontaisen uudistusalueen tai poimintahakkuitten puu hinnoitellaan niin matalaksi, että puunmyyjä joutuu hyväksymään avohakkuun, vaikka luonnonolot ja metsälaki antaisivat mahdollisuuden uudistaa metsä luontaisesti. Hinnoilla ohjaamisen tekee mahdolliseksi korjuutyön hinnan piilottaminen puun pystykaupassa.

Puun pystykauppa (metsän vuokraus) todetaan ulkomaisessa metsäalan oppikirjassa ehkä parhaaksi korruptiota suosivaksi järjestelmäksi ja tehottomimmaksi puuntuotannon vaihtoehdoksi. Näitä ominaisuuksia sisältyy myös suomalaiseen pystykauppaan. Kirjoittaja on vaatinut kilpailu- ja kuluttajavirastolta toimenpiteitä pystykaupan kieltämiseksi. Kirjelmä liitteenä.

Loppupäätelmä: Metsänhoitajakunnan lähes rajaton valta ja puutteellinen liiketaloudellinen osaaminen on ollut kohtalokas yhdistelmä. Väärinymmärretty tehokkuus on vienyt metsätalouden kaaokseen niin yritysten tuotantotoimintana kuin elinkeino-oloina ja metsien käsittelynäkin. Kaaos piilotetaan massiivisella tiedotuksella ja teknisesti tehokkaiden koneiden työnäytöksillä.

Lauri Vaara
Ekometsätalouden liiton hallituksen jäsen
Maatalous- ja metsätieteitten tohtori, valtiotieteen tohtori
lvaara-@-welho.com

Lisääkö uusi metsälaki valinnanvapautta?

Julkaistu Helsingin Sanomissa 1.5.2013.

Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriöstä kirjoitti (HS Mielipide 27. 4.) tulevan metsälain parantavan metsäluonnon monimuotoisuutta ja luontaisen uudistamisen käyttömahdollisuuksia. Ojala väitti, ettei voimakkaita hakkuita luontokohteissa tulla sallimaan.

Säännökset mahdollistavat erityisen tärkeissä elinympäristöissä hakattavan enintään 25 prosenttia runkoluvusta. Tämä voi kuulostaa vähältä, mutta kun huomioidaan, että runkolukuun lasketaan kaikki rungot, jotka ovat halkaisijaltaan yli seitsemän senttimetriä, mahdollistaa tuleva laki esimerkiksi kaikkien tukkipuukokoisten puiden hakkuun. Miltä mahtaisi näyttää puronvarsi tai lehtolaikku tällaisen käsittelyn jälkeen?

Erirakenteisen metsän kasvatushakkuun jälkeiselle puustolle on lakiehdotuksessa määritelty vähimmäismäärät, jotka ovat hieman alempia verrattuna tasarakenteiseen kasvatushakkuuseen. Vähennys on kuitenkin parhaimmillaankin keskimäärin noin 15 prosenttia, karuimmilla alueilla sekä koivuvaltaisissa metsissä vähennystä ei ole lainkaan. Jo nykyään voimassa olevat säännökset sallivat puuston vähimmäismäärän alittamisen erityisen perustellusta syystä. Hyväksyttävä syy on esimerkiksi "tasaikäisestä poikkeavan metsän kasvatus" eli toisin sanoen erirakenteiskasvatus. Ei siis mitään uutta suurista lupauksista huolimatta.

Uudistamispainotteiselle erirakenteiselle hakkuulle ei sen sijaan ole laadittu kriteerejä. Onkin todennäköistä, että lakia tulkitaan siten, ettei uudistushakkuuta erirakenteisena tulla sallimaan.
Suurin epäkohta tulevassa laissa on se, ettei siinä määritellä mitenkään mitä tapahtuu, jos kasvatushakkuussa mennään syystä tai toisesta alle puuston minimirajan tai jos luontaisessa uudistamisessa hyväkasvuinen taimikko ei aivan saavuta vaadittua vähimmäismittaa.

Nykysäännöksissä on viranomaisille annettu harkintavaltaa: uudistamisvelvoite tulee voimaan vain, jos metsänuudistaminen on taloudellisesti tarkoituksenmukaisempaa kuin jäljellä olevan puuston kasvattaminen. Uudesta laista tämä mahdollisuus on poistettu. Tällöin metsänomistajalle voi jäädä, oikeuteen joutumisen välttääkseen, ainoaksi vaihtoehdoksi avohakkuu ja metsänviljely, oli se sitten taloudellisesti tai ekologisesti kuinka järjetöntä tahansa.

Sakari Hankonen
puheenjohtaja
Ekometsätalouden liitto ry
sakari.hankonen-@-gmail.com