Metsäkeskus, STT ja Helsingin Sanomat metsäpropagandan lähettiläinä

Perjantaina levisi ympäri maan uhkaava uutinen: "Metsäkeskus varoittaa poimintahakkuista". "Uuden metsälain poimintahakkuut aiheuttavat runsaasti puustovaurioita", varoittaa Suomen metsäkeskuksen rahoitus- ja tarkastuspalvelujen päällikkö Aki Hostikka. Hostikka antaa ymmärtää että poimintahakkuut eli, (anteeksi ruma sana:) jatkuva kasvatus olisi syypää metsien korjuuvaurioihin.

Hyvä Hostikka: poimintahakkuu kyetään kyllä suorittamaan aivan yhtä vähin vaurioin kuin tavalliset hakkuut (eli: alaharvennukset).

Syy, miksi poimintahakkuissa kenties on tullut alkuvuodesta enemmän vaurioita on se, että jatkuvan kasvatuksen suorittamisen apajille on kiiruhtaneet kaikenkarvaiset metsäyhtiöt joilla ei ole mitään osaamista eikä varsinkaan halua tehdä työtä kunnolla. Miksipä he tekisivätkään; suurille yhtiöille ovat avohakkuut selvästi tuottavampia, metsänomistajan joutuessa maksumieheksi. Kaikkein parasta on, kun saadaan Veli Metsäkeskus syyttämään omista virheistä isoa, pahaa poimintahakkuuta.

Sivumennen sanoen, Hostikan tutkimukset perustuvat 81 hehtaarin otantaan 3000:sta. Olisiko Suomen Metsäkeskus julkaissut vastaavaa tiedotetta, jos tulokset olisivatkin olleet toisinpäin?

Ihmettelette varmaan miksi olen otsikossa niputtanut Suomen Tietotoimiston ja Helsingin Sanomat osasyyllisiksi metsäpropagandan levittämiseen. Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä Metsäkeskuksen rooli asiassa. Mutta menestyksekkääseen propagandaan kuuluu myös järjestelmällinen levitys, ja tähän on STT antanut panoksensa. Googlatkaa huviksenne sanoilla metsäkeskus varoittaa, kuinka moneen nettilehteen asia osuu. STT voisi tietysti olla hyväuskoisen hölmön roolissa ja levittää asiantuntijaksi uskomansa Metsäkeskuksen päällikön julkaisua. Oudoksi asian tekee se, ettei Hostikan julkaisua löydy Metsäkeskuksen uutissivustolta. Itsekin löysin sen vasta kun etsin sieltä Tietoja Aki Hostikan nimellä. Olisiko STT löytänyt tiedotteen sattumalta, niin että se ehti esim. Kalevan seuraavan päivän painettuun versioon? Olisiko Hostikalla kenties hyvä veli STT:n palveluksessa?

Mutta entäs vanha kunnon Hesari? Toimittaja Jyrki Iivonen on kirjoittanut torstaina artikkelin aiheesta, ensimmäisten joukossa ellei jopa ensimmäisenä, niinkuin maan ykköslehden toimittajan kuuluu. Jopa niin nopeaa oli veli Jyrkin toiminta, että juttu oli julkaistu tuntia ennen kuin veli Arin tiedote. Otsikkokin oli lähes sanasta sanaan sama.

Jäipä siinä vähäpätöisemmät lehdet toiseksi.

P.S. Hostikan toinen mörkö jää ensi kertaan: jatkuva kasvatus karuilla kasvupaikoilla.

Sakari Hankonen
puheenjohtaja
Ekometsätalouden liitto ry
sakari.hankonen-@-gmail.com

Eroon kesähakkuista - maataloustraktorit korjuun koneiksi

Viime vuonna valmistunut toinen väitöskirjani ”Metsänhoitajien maa” päättyy seuraavasti: ”Metsäkoneet saattavat olla maan talouselämän suurin talouspoliittinen virheratkaisu”.

Hurja väite! Olisiko puunkorjuu pitänyt säilyttää maataloustraktoreilla tehtynä viljelijöiden sivutyönä talvikaudella? Juuri sitä ja enemmänkin väite tarkoittaa. Puunkorjuu pitäisi ja voidaan palauttaa takaisin viljelijöiden korjuu-urakoinniksi maataloustraktoreilla. Tässä analyysiä väitteestä.

Suomessa luonnonlait määräävät pellon ja metsän työt kausitöiksi. Maatalouden työkausi on kesällä ja puunkorjuun edullisin vuodenaika on talvi. Talouden lait taas edellyttävät sekä pellon että metsän koneille ja työvoimalle ympärivuotista työtä.

Pellon ja metsän töiden ajoittuminen eri vuodenajoille mahdollistaa sekä koneiden ympärivuotisen työn että kausityön. Monikäyttöisen koneen ympärivuotinen työ on kausityötä kesällä pellolla ja talvella metsässä. Maataloustraktori on pellon kone, joka soveltuu myös puunkorjuun koneeksi. Se on metsäkonetta edullisempi erityisesti puunajossa ja myös pääosassa hakkuita.

Maataloustraktorin syrjäyttäminen puunkorjuusta 1960-luvulla ei perustunutkaan taloudellisiin syihin vaan mega-luokan vääristymiin. Tehokkuus ja metsätalouden toimiala ymmärrettiin väärin.

Metsätalouden suunnittelukomitea määritteli vuonna 1961 puunkorjuun tehokkuuden työn tuottavuudeksi, jota mitataan työtunnin kuutiometreillä. Talouselämässä tehokkuutta mitataan tuotetun tavaran tai palvelun yksikkökustannuksilla. Komitean jäsenet olivat maan johtavia metsäammattimiehiä ja pääsihteeri oli metsäntutkimuslaitoksen professori.

Kuutiometreillä mittaaminen ei ota huomioon metsäkoneen korkean hinnan korkoja ja kuoletuksia eikä lavettikuljetuksen kustannuksia. Ne nostavat metsäkoneen kustannukset kuutiometriä kohden maataloustraktorin kustannuksia korkeammiksi, vaikka tuntituotos on korkeampi.

Tehokkuuden väärinymmärtäminen näkyi avoimesti siinä, että metsätraktori otettiin käyttöön, vaikka sen taksat olivat taksataulukoissakin maataloustraktorin taksoja korkeammat. Sama tilanne näkyy myös seuraavasta metsäalan oppikirjassa esitetystä kuvasta. Kuva esittää kuitupuun ajon kustannuksia ajankohdalta, kun metsätraktori oli juuri otettu käyttöön (v.1973).

Metsätraktorin käyttöönotto edellytti metsänomistajan oikeuksien kaventamista. Pääosa puukaupoista (n. 70 %) oli 1960-luvun alussa tienvarsikauppoja, joissa puunmyyjä oli korjuutyön urakanantaja, jos ei itse tehnyt korjuuta. Puunmyyjä ei valinnut metsätraktoria korjuutyöhön, koska edullisempaa maataloustraktorin työtä oli tarjolla. Este metsätraktorin käyttöönoton tieltä poistettiin siirtymällä pystykauppoihin, joilla otettiin urakanantajan oikeus pois metsänomistajalta.

Pystykaupassa korjuun urakointi piilotetaan sitomalla se puun kauppaan. Puun myyjä on pystykaupassakin korjuu-urakan antaja ja korjuun maksaja. Urakoitsija on puunostaja/metsäyhtiö. Yhtiö määrää oman urakointipalkkansa ja puunostajana vähentää sen etukäteen puunmyyjän bruttotulosta (tehdashinnasta). Puukaupan sopimukseen kirjoitetaan vain jäännös, jota nimitetään kantohinnaksi. Puunmyyjä ei tiedä bruttotuloaan eikä siitä vähennettyä metsäyhtiön korjuupalkkaa.

Metsäalalla ei tiedetä edes sitä, että puunmyyjän bruttotulo on puun tehdashinta. Siinä näkyy metsäalan toinen mega-luokan vääristymä; metsätalouden toimiala ymmärretään väärin. Metsänomistajan taloustoiminnaksi ymmärretään vain puunkasvatus; puunkorjuu ymmärretään metsäyhtiöiden taloustoiminnaksi. Näin ymmärretään metsätalouden toimiala myös MTK:ssa.

Puun tehdashinnat - noin kaksi miljardia euroa/vuosi - ovat siis puunmyyjien rahaa, jonka käyttö kuuluu puunmyyjille. Kun sitä ei tiedetä, puunmyyjien rahaa käyttävät metsäyhtiöt, joille se on isännätöntä rahaa. Siitä maksetaan metsäyhtiön puunhankintaorganisaation kustannukset ja kone- ja kuljetusyrittäjien palkat. Rahaa voidaan käyttää mihin tahansa kustannuksiin. Kun metsäyhtiöt rakennuttivat metsureille asuntoja 1970-luvulla, niin kustannukset vähennettiin puun tehdashinnoista puunhankinnan yleiskustannuksina. Nykyisin voidaan vähentää esimerkiksi tappioita, joita yhtiöille syntyy puunmyyjille alihinnoiteltuina tehdyissä metsänviljelytöissä.

Alihinnoitellut viljelyt kertovat metsäkoneiden vääristämistä hakkuutavoista. Työtunnin korkeaa työmäärää tavoitellaan ohjaamalla puunmyyjät avohakkuisiin. Avohakkuualueen puusta tarjotaan korkeaa hintaa ja alueen viljelyyn alihinnoiteltua työtä. Luontaisen uudistusalueen puusta tarjotaan matalaa hintaa. Vastaavasti kesähakkuilla tavoitellaan korkeaa vuotuista työmäärää metsäkoneille. Kesäkorjuuleimikosta tarjotaan korkeaa, talvikorjuuta edellyttävästä matalaa hintaa.

Metsäkoneet ovat vieneet metsätalouden kaaokseen niin yritystoimintana kuin metsän käsittelynäkin. Metsänhoitajien johtamat laitokset ovat tehneet vakavia virheitä metsätalouden ohjauksessa. Metsätaloutta on ohjattu metsänhoitajien ammattikulttuurin asenteilla, jotka olivat muotoutuneet metsähallituksen virkamiehinä 1800-luvulla. Asenteita ovat olleet maatalousvastaisuus, yhteiskunnallinen sokeus ja heikko liiketaloudellinen osaaminen.

Maatalousvastaisuus oli syntynyt metsänhoitajille annetusta tehtävästä torjua uudistilat valtion metsistä. Tehtävän ristiriitaisuus 1800-luvun elinkeinoelämän tarpeiden kanssa oli opettanut sulkemaan silmät yhteiskunnan tarpeilta. Liiketaloutta metsänhoitajien ei tarvinnut osata, koska valtion metsätalous ei ollut yritystaloutta.

Metsään talouselämän säännöt

Metsätalouden kaaos voidaan purkaa palaamalla talouselämän sääntöihin puunkorjuussa. Säännöt edellyttävät korjuutyön maksajan so. puunmyyjän oikeutta korjuun urakointiin. Siihen päästään siirtymällä puukaupoissa tienvarsi ja tehdaskauppoihin. Puunmyyjät palauttaisivat urakointiin kustannus- ja laatukilpailun. Kilpailu toisi oikeat koneet oikeaan käyttöön oikeina vuodenaikoina.

Kilpailun oloissa maataloustraktorin edullisuus korjuukoneena tuo näköpiiriin viljelijät puunkorjuun urakoitsijoina ja kausityön 1960-luvun malliin. Maataloustraktorilla ei ole talvella käyttöä ja kuljettaja voi olla palkattu työntekijä, ellei viljelijä voi osallistua korjuun urakointiin. Korjuun urakointi tehostaisi maatilan kaluston käyttöä, mikä parantaisi maatilan kannattavuutta.

Puun talvikorjuu palvelisi myös teollisuuden puuhuoltoa. Korjuun kustannukset ovat talvella alimmillaan ja metsän vauriot vähimmillään. Sahatukin laatu edellyttää talvikorjuuta ja myös talvikorjatun kuitupuun laatu on kesäkorjatun laatua parempi. Puun lumivarastointi on kesäkorjuuta edullisempi tapa tyydyttää tehtaiden tuoreen puun tarve kesällä. Korjuukustannusten aleneminen hillitsisi puun tehdaskustannusten nousua ja nostaisi puunmyynnin nettotuloa, mikä yhdessä metsän vaurioiden vähentymisen kanssa lisäisi metsänomistajien halukkuutta puun myyntiin.

Edullisen puunkorjuun esteenä ovat kilpailunrajoitukset, joita talouselämän säännöt eivät salli. Puun pystykauppatapa eliminoi puunkorjuusta korjuuyrittäjät ja tarjontakilpailun. Vaatimus pystykaupan lopettamisesta kuuluisi maanviljelijöiden ja metsänomistajien etujärjestölle MTK:lle. Metsätalouden kaaos kuitenkin kertoo siitä, että aitoa metsänomistajien edunvalvontaa MTK:ssa ei ole ollut vuosikymmeniin. Edunvalvonta on eliminoitu metsänhoitajien järjestämillä organisaatioilla.

Tässä tilanteessa maaseudun elinkeinoelämän kehittämisestä vastaavien tahojen tulisi ottaa aloite käsiinsä. Maatalousalan organisaatiot voisivat ruveta vaatimaan kilpailunrajoitusten poistamista puunkorjuusta viljelijöiden korjuu-urakoinnin mahdollistamiseksi. Kysymyksessä on mittava mahdollisten tulojen lähde. Puunkorjuun kustannukset vuonna 2013 olivat noin 650 milj. euroa. Vertailuksi todettakoon, että valtion maataloustuki samana vuonna oli 511 milj. euroa.

Lauri Vaara
Ekometsätalouden liiton hallituksen jäsen
Maatalous- ja metsätieteitten tohtori, valtiotieteen tohtori
lvaara-@-welho.com

Mistä METSOssa on kyse?

Kun kerron työskenteleväni METSO-ohjelman eli Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman parissa, tulee kuulijalle yleensä tylsistynyt katse silmiin viimeistään toimintaohjelma-sanan kohdalla. Sana maistuu byrokratialle, ja mieleen hiipii epämääräinen ”kehittäminen” sekä muut paperin- ja kokouskahvinmakuiset termit. Omassa työssä tietokoneen näppäimistön naputus on kieltämättä tutumpi ääni kuin palokärjen komea rummutus.

Metsänomistajille ja monille muille METSO on kuitenkin kaikkea muuta kuin kuivaa byrokratiaa.

Keskitytään siis hetki toimintaan, ei ohjelmaan. METSOn perusperiaate on yksinkertainen: metsänomistajalle annetaan vapaus valita luontoarvojen säilyttämisen ja metsänkäsittelyn väliltä, ja tehdään ensimmäisestä taloudellisesti suunnilleen yhtä kannattavaa kuin jälkimmäisestä. METSO tarjoaa siis rahaa metsien suojelusta ja luonnonhoidosta, jos metsänomistaja niin haluaa.

Toimintasankarit löytyvät ELY-keskuksista ja Suomen metsäkeskuksesta. Näiden talojen METSO-väki arvioi metsänomistajan ehdottaman kohteen luontoarvot ja puuston, ehdottaa sopivaa rajausta kriteerit täyttävälle alueelle ja arvioi maksettavan korvauksen suuruuden. Metsänomistaja voi pyytää arvion ja harkita halutessaan vielä muita vaihtoehtoja.

Korvaus perustuu pääsääntöisesti kohteen puuston arvoon, ja on yksityisen suojelualueen perustamisen yhteydessä verovapaata tuloa metsänomistajalle. Ympäristötuella korvattavien määräaikaisten sopimusten tulo on verollista. Myös talousmetsien luonnonhoitoon on tukea ja osaamista tarjolla.

METSO on ollut toiminnassa vuodesta 2008. Vuoden 2013 loppuun mennessä ELY-keskuksissa on huhkittu luonnonsuojelulain mukaisia METSO-sopimuksia yhteensä lähes 30 000 hehtaarille. Suomen metsäkeskuksessa on toteutettu ympäristötukisopimuksia suunnilleen sama määrä. Lisäksi Metsäkeskus on hoitanut ja kunnostanut luonnonhoitohankkein noin 3500 hehtaaria esimerkiksi lehtoja, perinnebiotooppeja ja pienvesi- tai suokohteita.

@ Seppo Tuominen

METSO-toimintaelokuva olisi kuitenkin tylsä – pahikset puuttuisivat. Metsänomistajat, metsäteollisuus, viranomaiset ja ympäristöjärjestöt puhaltavat METSOssa yhteen hiileen, sillä vapaaehtoisuus ja monipuoliset luontoarvojen turvaamiskeinot saavat kannatusta kaikilta. Hämmästyttävän monitahoinen toimijajoukko ahkeroi METSOn kulisseissa tehden suojelualueiden hoitoa, viestintää, tutkimusta, koulutuksia ja sitä kuuluisaa ohjelman kehittämistä.

Kuka METSOsta lopulta eniten hyötyy? Tyytyväinen metsänomistaja, jolla on paksumpi lompakko ja parempi omatunto? Tyytyväinen virkamies, joka laskee saavutettuja hehtaarimääriä? Vai kenties kostealla metsänpohjalla viihtyvä uhanalainen sieni tai sammal, metsän hiljainen asukas, jonka ohi palokärki vilahtaa kohti järeässä haavassa olevaa pesäkoloaan?

Saija Kuusela
Projektipäällikkö,
Suomen ympäristökeskus
saija.kuusela-@-ymparisto.fi
www.facebook.com/1001tapaatykatametsasta

Valinnanvaraa metsäpalveluihin

Yhä kasvava osa metsänomistajista asuu kaukana metsätiloiltaan poissa sieltä, missä metsäpalvelut ja niiden tuottajat ovat. Samalla metsänomistajarakenteen muutos on heijastunut myös siihen, minkälaisia palveluja me metsänomistajat haluamme. Nykyaikaiselle metsänomistajalle perinteiset vaihtoehdot eivät välttämättä riitä. Omiin metsiimme liittyvät tavoitteet vaihtelevat ja haluamme entistä yksillöllisempää palvelua. Samaan aikaan metsäala on kohtaamassa suurimmat muutokset kuuteenkymmeneen vuoteen - metsälait ja -organisaatiot ovat historiallisessa muutosvaiheessa. Vihdoin on syntymässä tilaa ja tasavertaisia mahdollisuuksia myös uusille toimintamalleille ja metsäyrittäjyydelle. Me Metsätie.fi-palvelun kehittäjät haluamme olla mukana tässä muutoksessa tukemassa niin metsänomistajia kuin metsäalan yrittäjiä.

Metsätie.fi on uusi riippumaton metsänomistajien, metsäpalveluntarjoajien ja puunostajien yhteisöllinen markkinapaikka. Metsätie.fin kautta metsänomistaja pystyy vaivatta tavoittamaan oman metsätilan sijaintipaikkakunnan metsäyrittäjiä ja metsäpalveluntarjoajia. Periaatteemme on, että metsänomistaja löytää kauttamme tarpeeseen kuin tarpeeseen luotettavan ammattitaitoisen tekijän.

Perustimme Metsätie.fin veljeni kanssa viime vuonna, jolloin ryhdyimme toteuttamaan tosissamme jo pidempään kypsynyttä ideaa. Olemme itse neljännen polven etämetsänomistajia ja näin alkuun rahoittaneet hanketta puukauppatuloillamme sekä saaneet tuotekehitysrahoitusta Tekesistä. Metsätie.fin ensimmäinen versio lanseerattiin viime vuoden marraskuussa metsämessuilla. Nyt meillä on kolmen hengen tiimi työskentelemässä metsänhoidon vallankumouksen eteen.

Uutena ja vielä kehitteillä olevana palveluna meille on tärkeää yhteistyö eri sidosryhmien kanssa. Olemme alusta alkaen tehneet yhteistyötä suomen suurimman etämetsänomistajayhdistyksen Pääkaupunkiseudun metsänomistajat Ry:n kanssa, samoin kuin METO Metsäalan yrittäjien. Mielellämme olemme myös auttamassa toteuttamaan Ekometsätalouden liiton pyrkimyksiä edistää kestävää metsätaloutta tarjoamalla yhdistyksen jäsenille kanavan löytää juuri heidän tarpeitaan vastaavia metsäpalveluntarjoajia ja puunostajia. Vastavuoroisesti uskon, että saamme heiltä arvokasta palautetta siitä, minkälaiseksi palveluamme tulisi edelleen kehittää.

Metsätie.fi:n visiona on tehdä metsäpalvelu- ja puumarkkinoista nykyaikaisen metsänomistajan tarpeet ja tavoitteet huomioonottava sekä tarjota vaivaton markkinoille pääsy kaikenkokoisille metsäpalveluntarjoajille ja puunostajlle. Tule kokeilemaan palveluamme osoitteessa www.metsatie.fi!

Mikko Pohjola
toimitusjohtaja, Metsätie.fi
mikko.pohjola-@-metsatie.fi

Liito-oravametsienkin puolesta!

Minulla on sellainen käsitys, että liito-oravat ja me ihmiset viihdymme samanlaisissa METSISSÄ eli jos metsät vaikuttaisivat hakkuiden jälkeenkin metsiltä, niissä olisi miellyttävää kulkea sekä ihmisen että liitää lento-oravan.

Tällä hetkellä kuulen ja näen jatkuvasti, että tavanomaisissa hakkuissa tuhoutuu liito-oravan pesiä, vaikka ne periaatteessa selvitetään ennen hakkuita ja muutama hassu puu jätetään liito-oravaa varten. Homma ei siis todellakaan toimi. Liito-orava ei pysty jatkamaan elämistä muutaman suojapuun turvin, vaan joutuu muuttamaan muualle, jos selviää hakkuista hengissä ja on minne muuttaa.

Joulun maissa oli meillä päin sellainen tapaus, että ns. kolminkertainen liiturivarmistus Hattulan Hyrvälän Pähkinätien ns. tavanomaisessa hakkuussa petti. Saattoi tietenkin olla tahallistakin, niin kuin usein on. Sitä selvittää nyt poliisi Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistyksen tekemän rikosilmoituksen johdosta. Usein luonnonsuojelurikoksista tehdyt ilmoitukset eivät johda sen kummempaan (poliisilla ei ole ns. resursseja). Tässä tapauksessa on jotain toivoa, että asia selvitetään, mutta puita ei saada takaisin pystyyn:

Joulukuussa luonnonsuojelupiirin työntekijä oli käynyt naapurimaanomistajan ilmoituksen perusteella paikalla ja merkinnyt liito-oravapuita. Kunnan ympäristöviranomainen oli myös selvittänyt asiaa ja tiedottanut maanomistajaa alueella esiintyvistä liito-oravista. Hattulan kuntaan ja Hämeen ELYynkin oli oltu yhteydessä liito-oravahavainnoista. ELYssä oli ainakin tarkoitus tehdä ehdotus metsäsuunnitelman muutoksesta.

Hakkuut oli aloitettu 14.1.2014. Tuolloin oli hakattu reitti metsätieltä peltokaistaleen itäpuolelle. Liito-oravapuut, joissa oli "säästä" ja "suojele" tai "naru ja liito-oravateksti", oli tuolloin säästetty. 19.1 havaittiin, että neljä suurta säilytettäväksi merkittyä kuusta oli kaadettu. Jo metsätietä tehtäessä oli mahdollisesti tuhottu liito-oravapuita. Liito-oravat olivat siirtyneet alueelle muutamia vuosia sitten idempää, missä oli tehty metsähakkuita.

Pellon pohjoispuolella olevien suurten, kaadettujen kuusten alta oli löytynyt eniten liito-oravan papanoita. Nämä puut olivat olleet keskeisin osa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa.

Tuntuu siltä, että jos asiat tehtäisiin ajatuksella, rauhassa ja kunnolla jatkuvan metsänkasvatuksen menetelmin, liito-oravatkin saisivat riittävää suojaa.

Sirpa Rautiainen
Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistyksen pj
sirpa.rautiainen-@-aina.net

Metsien ympäristösertifikaateista

Metsäteollisuuden ja MTK:n metsäjohtajat Tomi Salo ja Juha Hakkarainen kritisoivat ympäristöjärjestöjä kieltäytymisestä osallistumasta metsäsertifioinnin PEFC-starndardityöryhmään. Viime keväänä myös Ekometsätalouden liitto päätti kieltäytyä kunniasta. Katsoimme että voimassaoleva PEFC-standardi on liian kaukana taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävästä metsien hoidosta ja käytöstä jotta olisi mitään realistista mahdollisuutta saada aikaiseksi metsäluontoa todellisesti hyödyttävä uudistus. Jos PEFC sallii avohakkuut ja metsänviljelyn lähes 99 prosentilla talousmetsistä, voidaanko puhua ympäristösertifikaatista?

Salo ja Hakkarainen katsovat PEFC:n olevan tärkein työväline talousmetsien monimuotoisuuteen ja kestävän metsätalouden edistämiseen koska se on käytössä lähes koko maan talousmetsissä. Mielestäni se päinvastoin osoittaa PEFC-sertifikaatin toimimattomuuden; jos kaikki metsät ovat olleet ympäristösertifioituja yli vuosikymmenen, niin miksi metsäluonto jatkaa edelleen köyhtymistään?

Ympäristöjärjestöjen suosimassa FSC-sertifikaatissa voidaan nähdä, monista puutteistaan huolimatta, olevan aitoa tarkoitusta ja halua parantaa metsäluonnon tilaa. FSC rauhoittaa osan metsistä talouskäytön ulkopuolelle sekä rajoittaa osalla avohakkuita. Lisäksi vaatimukset lahopuiden säästämisestä ja suojakaistoista ovat kovemmat. Metsäjohtajien epäilykset ympäristöjärjestöjen motiiveista metsäluonnon suojelussa ovat näinollen perusteettomia.

Ero kahden sertifikaatin laajuudessa selittyy, paitsi vaatimustasojen erilaisuudesta, myös siitä että PEFC on tullut ikäänkuin metsänhoitomaksun kylkiäisenä eikä se ole vaatinut ylimääräistä taloudellista panostusta metsänomistajilta. FSC taas vaatii metsänomistajalta aktiivisuutta sekä taloudellisia uhrauksia joka pitäisi saada takaisin puusta saatavien tulojen lisääntymisenä. Metsäteollisuus ei halua maksaa lisähintaa FSC-sertifioidusta puusta. Tämä on syy miksi se liputtaa PEFC:n puolesta.

Sakari Hankonen
puheenjohtaja
Ekometsätalouden liitto ry
sakari.hankonen-@-gmail.com

"Jokametsän" malli ratkaisee jatkuvaa vai jaksollista

Erkki Lähteen ja Olavi Laihon vastine Metsälehden numeron 24/2013 uutisointiin

Vuoden 2013 viimeisessä lehdessä uutisoitiin hauskasti uuden metsänhoidon menetelmän nimikyselystä otsikolla "Jatkuva voitti erkin". Tulos oli selvä jatkuvan kasvatuksen hyväksi, mikä osoittaa lukijoiden hyvää asiantuntemusta. Toimittajan perustelut jatkuvan kasvatuksen nimen käytölle olivat myös erinomaisen asiantuntevat. Samassa jutussa kuitenkin haastateltiin Matti Leikolaa ja Kari Mielikäistä ikään kuin tieteellisesti oikean ratkaisun varmistamiseksi. Nämä vastaukset eivät enää olleetkaan yhtä asiantuntevia.

Metsänhoidon kaksi päävaihtoehtoa ovat jaksollinen (nykykäytäntö) ja jatkuva (uusi) kasvatus. Erottavana tekijänä on suhtautuminen puuston peitteellisyyden säilyttämiseen eli kasvatustavoitteeseen. Jaksollisessa kasvatetaan yleensä yhtä latvus- eli puukerrosta raivaten ja alaharventaen pienet pois. Puustoa siten tasarakenteistetaan. Uusi jakso aloitetaan useimmiten avohakkuun jälkeen istutuksella. Luontaisessa uudistamisessa siemen- tai suojuspuilla puustoa on lyhyen ajan kaksi kerrosta eli erirakenteista. Jaksollista tavoitetta voidaan soveltaa kaikissa metsiköissä.

Jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilytetään jaksollisesta poiketen jatkuvasti puustoisena. Hakkuussa poistetaan pääasiassa tukkipuun kokoisia puita kuitenkin hoitaen koko puustoa. Alikasvokset ja muut pienet puut säästetään eli raivausta ja alaharvennusta ei tehdä. Jos pientä puustoa on niukasti, tehdään voimakas luontaista uudistumista edistävä ja nopeuttava yläharvennus, jota voidaan kutsua myös yläharvennusperiaatteella tehdyksi siemen- tai suojuspuuhakkuuksi. Puustoa siten erirakenteistetaan. Siten jatkuvaa kasvatusta voidaan tehdä myös missä tahansa metsikössä pienestä taimikosta varttuneeseen puustoon. Helpoimmin kasvatustapaa voidaan tehdä puustossa, jossa puiden määrä pienenee koon suuretessa.

Edellä esitetty jo osoittaa, että puiden ikä on huonosti käyttökelpoinen puuston tunnus. Se on epätarkka sekä useissa tapauksissa vaikea ja työläs määrittää. Se toimii tasarakenteisessa yhden puulajin istutuspuustossa. Sekapuustossa ja erityisesti erirakenteisessa puustossa se ei toimi lainkaan. Koko metsässä eli useiden lajien ekosysteemissä yhden iän määrittäminen ei ole edes mielekästä. Näin ollen iän käyttäminen puuston rakenne- tai kasvatustermeissä ei myöskään ole järkevää. Tasa- ja eri-ikäisrakenteisen käsitteen sijasta on tarkempaa ja käytännöllisempää käyttää käsitteitä tasa- ja erirakenteinen. Samoin on mielekkäämpää puhua jatkuvasta ja jaksollisesta kasvatuksesta kuin tasaikäis- ja eri-ikäiskasvatuksesta. Puut kasvavatkin yleensä enemmän koon kuin iän mukaan.

Jotta metsän kasvatusratkaisut olisivat mahdollisimman selkeitä, tarkkoja ja riippumattomia ennakkokäsityksistä, viime vuonna on kehitetty ja julkaistu ns. Jokametsän kasvumallit (Oppikirja: Alikasvoksesta ylispuuksi). Ne perustuvat laajaan ja monipuoliseen aineistoon, muun muassa VMI-tietoihin. Ne ovat yhtä käyttökelpoisia sekä tasa- että erirakenteisille metsille taimikoista varttuneisiin puustoihin. Jokametsän mallia varten tarvitaan helposti ja tarkasti mitattavat tiedot metsiköstä. Niiksi riittää sijainnin ja kasvupaikan lisäksi puulajeittainen runkolukujakauma.

Jokametsä simuloi kullekin metsikölle automaattisesti parhaan tai muun halutun käsittelyn puuston rakenteesta riippumatta puusto- ja kannattavuustunnuksineen. Niistä metsänomistaja voi sitten valita haluamansa. Päätös tehdään helposti erikseen jokaiselle hakkuukerralle sallien metsänomistajan niin halutessaan ottaa seuraavalla kerralla käyttöön toisenlaisen kasvatusvaihtoehdon. Ei tarvita muuttuvassa maailmassa hamaan ikuisuuteen kahlitsevaa suunnittelua.



Olavi Laiho
MMT
Parkanon tutkimusaseman emeritusjohtaja

Erkki Lähde
metsänhoidon professori, emeritus
Hyvinkää

Metsien jatkuva kasvatus avaa aivan uusia mahdollisuuksia metsänomistajille!

Uusi metsälaki astui voimaan vuodenvaihteessa. Kuulemme ja näemme historian lehtien havinaa kun metsänomistajat saavat uuden metsälain kautta mahdollisuuden myös metsien jatkuvaan kasvatukseen.

Jatkuvassa kasvatuksessa pyritään pitämään metsäala koko ajan peitteisenä. Tämä tulee olemaan usealle metsänomistajalle se tärkein seikka, metsä kun pysyy metsän näköisenä eikä esim. uudistamiskuluja tule avohakkuun tapaan maksettavaksi. Avohakkuita ei tehdä erirakenteisessa metsätaloudessa, vaan metsästä poimitaan suuria puita ja vahingoittuneita puita tai tehdään vain pienialaisia aukkoja. Tavoitteena on siis metsä, jossa kasvaa samaan aikaan eri ikäluokkiin kuuluvia puita.

Metsänhoitoyhdistyskenttä on mhy Päijät-Hämeen tavoin jo valmistautunut tai viimeistään nyt valmistautumassa historialliseen muutokseen, niin neuvonnan kuin koulutuksenkin osalta. Metsänomistajille annetaan täysin vapaat kädet toteuttaa metsissään kaikkia haluamiaan toimenpiteitä tai olla toki tekemättä mitään. Erirakenteinen metsätalous voi olla vaativampaa suunnitella kuin perinteinen tasaikäinen metsätalous. Mahdollisesti myös korjuuvaurioiden riski kasvaa varsinkin kesäaikaisissa hakkuissa. Vapauksien lisäksi uusi metsälaki toki asettaa metsänomistajalle edelleen myös vaatimuksia ja vastuuta. Parhaillaan on käynnissä usean vuoden mittainen laaja kouluttautuminen toimihenkilöistä aina hakkuun toteuttaviin urakoitsijoihin saakka. Metsänomistajat pääsevät halutessaan kokeilemaan heti uusia metodeja. Ensimmäiset jatkuvan kasvatuksen hakkuut tullaan toteuttamaan mhy Päijät-Hämeen alueella mahdollisuuksien mukaan jo tänä talvena.

Nyt metsänomistajat oikeasti pääsevät itse päättämään metsistään ja metsätaloudestaan.

Jari Yli-Talonen
Toiminnanjohtaja
Mhy Päijät-Häme

Uusi metsälaki on tullut, iloitkaamme!

”Metsälain muutoksella edistetään metsänomistajien valinnanvapautta oman metsäomaisuutensa hoidossa, parannetaan metsätalouden kannattavuutta ja puuta jalostavan teollisuuden toimintaedellytyksiä sekä metsäluonnon monimuotoisuutta.”

Näin julistaa maa- ja metsäalousministeriö tuoreessa tiedotteessaan. Eli vapaus koittaa metsänomistajille, rahaa tulee lisää ja metsäluonto senkun jatkaa pelastumistaan. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Erirakenteis- eli jatkuvan kasvatuksen huomioonottaminen on laissa hoidettu todella tyylikkäästi; jatkossa kasvatushakkuu sallitaan toteuttaa myös ”...uuden taimiaineksen syntymistä edistävällä tavalla”. Sanaakaan erirakenteiskasvatuksesta tai jatkuvasta kasvatuksesta ei laissa ole. Jatkuva kasvatus on lainlaatijoille kuin karhu muinaissuomalaisille; pelottava vastustaja josta ei saa käyttää sen omaa nimeä vaan pitää keksiä kiertoilmauksia. Muuten sen voi vahingossa kutsua paikalle!

Jatkuvalle kasvatukselle ollaan (?) myöntämässä alemmat kasvatushakkuun jälkeiset vähimmäispuustopinta-alat tulevassa metsäasetuksessa. Vähennys on kuitenkin parhaimmillaankin keskimäärin 15 prosentin luokkaa, karuimmilla alueilla sekä koivuvaltaisissa metsissä ei ollenkaan. Aiemminkin on kuitenkin ollut sallittua alittaa kasvatushakkuun pohjapinta-alat tasaikäisestä poikkeavan metsän kasvatuksessa, joten todellista vapautusta ei ole syytä jatkuvan kasvatuksen harjoittajan odottaa. Sen sijaan metsänviljelijä saa huomattavia vapauksia; uudistuskypsyysrajat poistuvat täysin. Tästä lähtien miten pienen puuston tahansa saa pistää nurin kunhan vain lupaa kylvää siemenet tai istuttaa taimet tilalle. Jo nyt on monissa metsänhoitoyhdistyksissä ollut käytäntö esittää metsänomistajalle avohakkuuta ainoana vaihtoehtona jos vain metsä on millään tavalla saatu täyttämään uudistamiskypsyysrajat. Mitenkähän jatkossa käy...?

Luontaisen uudistamisen ongelmia saavuttaa vaadittava taimien keskipituus määräajassa ei ole huomioitu mitenkään, itse asiassa päinvastoin. Kun MMM laski pituusrajaa lausuntokierroksen jälkeen 50 sentistä 30 senttiin, palautti eduskunta pituuden takaisin puoleen metriin! Eli tämäkin (vähäinen) myönnytys luontaiselle uudistamiselle oli liikaa meidän Suurelle ja Viisaalle Eduskunnallemme.

Varsinaisen huipputason suorituksen teki kuitenkin maa- ja metsätalousvaliokunta; mietinnössään valiokunta päätyi esittämään eduskunnalle seuraavaa lausumaa:

”Eduskunta edellyttää varmistamista lakia alemman tason säännöksillä, etteivät vesat ja siemensyntyiset lehtipuut tavoita havupuuvaltaisilla taimikoilla, muun muassa kuusitaimikoilla, istutustaimien keskipituutta.”

Tämän sitten eduskunta hyväksyi. Nähtäväksi jää, miten valtioneuvosto aikoo suitsia asetuksellaan luonnon kuriin ja järjestykseen. Vai onko tässä uuden taimikonhoitopakon ja koivuvihan alku?

Sakari Hankonen
puheenjohtaja
Ekometsätalouden liitto ry
sakari.hankonen-@-gmail.com

Kuulemisia

Kävin syyskuussa ympäristövaliokunnassa kuultavana nyt voimaan tulleesta metsälakiesityksestä. Paljoa en odottanut enkä siinä suhteessa tullut pettymään.

Samaan aikaan oli myös edustajat MTK:sta ja metsäteollisuudesta. Heidän mukaansa lakiesitys on erinomainen, vapauttaa metsänomistajat melkein mihin vaan, monimuotoisuus lisääntyy jne. Oikein tuli murheinen mieli, kun kuuntelin MTK:n Jylhää. Sanoinkin hänelle pois lähdettäessä, että ruvetkaa nyt lopultakin ajamaan metsänomistajan asiaa ja irrottautukaa byrokraateista. Eipä tuo mitään ymmärtänyt. Keskustelu oli esitysten jälkeen tyhjänpäiväistä ja kysymykset joutavia. Eljas Pohtila oli tehnyt kokoomuksen Heinoseen vaikutuksen uhoamalla, että metsät ränsistyvät, jos niitä käsitellään eri-ikäiskasvatuksella. Sanoin, etteivät näytä ränsistyneen kansallis- tai luonnonpuistoissakaan. Murheellista, kun kuitenkin pitäisi olla kyse ympäristövaliokunnasta.

Erkki Lähde
metsänhoidon professori, emeritus
Hyvinkää