maanantai 16. kesäkuuta 2014

Eroon kesähakkuista - maataloustraktorit korjuun koneiksi

Viime vuonna valmistunut toinen väitöskirjani ”Metsänhoitajien maa” päättyy seuraavasti: ”Metsäkoneet saattavat olla maan talouselämän suurin talouspoliittinen virheratkaisu”.

Hurja väite! Olisiko puunkorjuu pitänyt säilyttää maataloustraktoreilla tehtynä viljelijöiden sivutyönä talvikaudella? Juuri sitä ja enemmänkin väite tarkoittaa. Puunkorjuu pitäisi ja voidaan palauttaa takaisin viljelijöiden korjuu-urakoinniksi maataloustraktoreilla. Tässä analyysiä väitteestä.

Suomessa luonnonlait määräävät pellon ja metsän työt kausitöiksi. Maatalouden työkausi on kesällä ja puunkorjuun edullisin vuodenaika on talvi. Talouden lait taas edellyttävät sekä pellon että metsän koneille ja työvoimalle ympärivuotista työtä.

Pellon ja metsän töiden ajoittuminen eri vuodenajoille mahdollistaa sekä koneiden ympärivuotisen työn että kausityön. Monikäyttöisen koneen ympärivuotinen työ on kausityötä kesällä pellolla ja talvella metsässä. Maataloustraktori on pellon kone, joka soveltuu myös puunkorjuun koneeksi. Se on metsäkonetta edullisempi erityisesti puunajossa ja myös pääosassa hakkuita.

Maataloustraktorin syrjäyttäminen puunkorjuusta 1960-luvulla ei perustunutkaan taloudellisiin syihin vaan mega-luokan vääristymiin. Tehokkuus ja metsätalouden toimiala ymmärrettiin väärin.

Metsätalouden suunnittelukomitea määritteli vuonna 1961 puunkorjuun tehokkuuden työn tuottavuudeksi, jota mitataan työtunnin kuutiometreillä. Talouselämässä tehokkuutta mitataan tuotetun tavaran tai palvelun yksikkökustannuksilla. Komitean jäsenet olivat maan johtavia metsäammattimiehiä ja pääsihteeri oli metsäntutkimuslaitoksen professori.

Kuutiometreillä mittaaminen ei ota huomioon metsäkoneen korkean hinnan korkoja ja kuoletuksia eikä lavettikuljetuksen kustannuksia. Ne nostavat metsäkoneen kustannukset kuutiometriä kohden maataloustraktorin kustannuksia korkeammiksi, vaikka tuntituotos on korkeampi.

Tehokkuuden väärinymmärtäminen näkyi avoimesti siinä, että metsätraktori otettiin käyttöön, vaikka sen taksat olivat taksataulukoissakin maataloustraktorin taksoja korkeammat. Sama tilanne näkyy myös seuraavasta metsäalan oppikirjassa esitetystä kuvasta. Kuva esittää kuitupuun ajon kustannuksia ajankohdalta, kun metsätraktori oli juuri otettu käyttöön (v.1973).


Metsätraktorin käyttöönotto edellytti metsänomistajan oikeuksien kaventamista. Pääosa puukaupoista (n. 70 %) oli 1960-luvun alussa tienvarsikauppoja, joissa puunmyyjä oli korjuutyön urakanantaja, jos ei itse tehnyt korjuuta. Puunmyyjä ei valinnut metsätraktoria korjuutyöhön, koska edullisempaa maataloustraktorin työtä oli tarjolla. Este metsätraktorin käyttöönoton tieltä poistettiin siirtymällä pystykauppoihin, joilla otettiin urakanantajan oikeus pois metsänomistajalta.

Pystykaupassa korjuun urakointi piilotetaan sitomalla se puun kauppaan. Puun myyjä on pystykaupassakin korjuu-urakan antaja ja korjuun maksaja. Urakoitsija on puunostaja/metsäyhtiö. Yhtiö määrää oman urakointipalkkansa ja puunostajana vähentää sen etukäteen puunmyyjän bruttotulosta (tehdashinnasta). Puukaupan sopimukseen kirjoitetaan vain jäännös, jota nimitetään kantohinnaksi. Puunmyyjä ei tiedä bruttotuloaan eikä siitä vähennettyä metsäyhtiön korjuupalkkaa.

Metsäalalla ei tiedetä edes sitä, että puunmyyjän bruttotulo on puun tehdashinta. Siinä näkyy metsäalan toinen mega-luokan vääristymä; metsätalouden toimiala ymmärretään väärin. Metsänomistajan taloustoiminnaksi ymmärretään vain puunkasvatus; puunkorjuu ymmärretään metsäyhtiöiden taloustoiminnaksi. Näin ymmärretään metsätalouden toimiala myös MTK:ssa.

Puun tehdashinnat - noin kaksi miljardia euroa/vuosi - ovat siis puunmyyjien rahaa, jonka käyttö kuuluu puunmyyjille. Kun sitä ei tiedetä, puunmyyjien rahaa käyttävät metsäyhtiöt, joille se on isännätöntä rahaa. Siitä maksetaan metsäyhtiön puunhankintaorganisaation kustannukset ja kone- ja kuljetusyrittäjien palkat. Rahaa voidaan käyttää mihin tahansa kustannuksiin. Kun metsäyhtiöt rakennuttivat metsureille asuntoja 1970-luvulla, niin kustannukset vähennettiin puun tehdashinnoista puunhankinnan yleiskustannuksina. Nykyisin voidaan vähentää esimerkiksi tappioita, joita yhtiöille syntyy puunmyyjille alihinnoiteltuina tehdyissä metsänviljelytöissä.

Alihinnoitellut viljelyt kertovat metsäkoneiden vääristämistä hakkuutavoista. Työtunnin korkeaa työmäärää tavoitellaan ohjaamalla puunmyyjät avohakkuisiin. Avohakkuualueen puusta tarjotaan korkeaa hintaa ja alueen viljelyyn alihinnoiteltua työtä. Luontaisen uudistusalueen puusta tarjotaan matalaa hintaa. Vastaavasti kesähakkuilla tavoitellaan korkeaa vuotuista työmäärää metsäkoneille. Kesäkorjuuleimikosta tarjotaan korkeaa, talvikorjuuta edellyttävästä matalaa hintaa.

Metsäkoneet ovat vieneet metsätalouden kaaokseen niin yritystoimintana kuin metsän käsittelynäkin. Metsänhoitajien johtamat laitokset ovat tehneet vakavia virheitä metsätalouden ohjauksessa. Metsätaloutta on ohjattu metsänhoitajien ammattikulttuurin asenteilla, jotka olivat muotoutuneet metsähallituksen virkamiehinä 1800-luvulla. Asenteita ovat olleet maatalousvastaisuus, yhteiskunnallinen sokeus ja heikko liiketaloudellinen osaaminen.

Maatalousvastaisuus oli syntynyt metsänhoitajille annetusta tehtävästä torjua uudistilat valtion metsistä. Tehtävän ristiriitaisuus 1800-luvun elinkeinoelämän tarpeiden kanssa oli opettanut sulkemaan silmät yhteiskunnan tarpeilta. Liiketaloutta metsänhoitajien ei tarvinnut osata, koska valtion metsätalous ei ollut yritystaloutta.

Metsään talouselämän säännöt

Metsätalouden kaaos voidaan purkaa palaamalla talouselämän sääntöihin puunkorjuussa. Säännöt edellyttävät korjuutyön maksajan so. puunmyyjän oikeutta korjuun urakointiin. Siihen päästään siirtymällä puukaupoissa tienvarsi ja tehdaskauppoihin. Puunmyyjät palauttaisivat urakointiin kustannus- ja laatukilpailun. Kilpailu toisi oikeat koneet oikeaan käyttöön oikeina vuodenaikoina.

Kilpailun oloissa maataloustraktorin edullisuus korjuukoneena tuo näköpiiriin viljelijät puunkorjuun urakoitsijoina ja kausityön 1960-luvun malliin. Maataloustraktorilla ei ole talvella käyttöä ja kuljettaja voi olla palkattu työntekijä, ellei viljelijä voi osallistua korjuun urakointiin. Korjuun urakointi tehostaisi maatilan kaluston käyttöä, mikä parantaisi maatilan kannattavuutta.

Puun talvikorjuu palvelisi myös teollisuuden puuhuoltoa. Korjuun kustannukset ovat talvella alimmillaan ja metsän vauriot vähimmillään. Sahatukin laatu edellyttää talvikorjuuta ja myös talvikorjatun kuitupuun laatu on kesäkorjatun laatua parempi. Puun lumivarastointi on kesäkorjuuta edullisempi tapa tyydyttää tehtaiden tuoreen puun tarve kesällä. Korjuukustannusten aleneminen hillitsisi puun tehdaskustannusten nousua ja nostaisi puunmyynnin nettotuloa, mikä yhdessä metsän vaurioiden vähentymisen kanssa lisäisi metsänomistajien halukkuutta puun myyntiin.

Edullisen puunkorjuun esteenä ovat kilpailunrajoitukset, joita talouselämän säännöt eivät salli. Puun pystykauppatapa eliminoi puunkorjuusta korjuuyrittäjät ja tarjontakilpailun. Vaatimus pystykaupan lopettamisesta kuuluisi maanviljelijöiden ja metsänomistajien etujärjestölle MTK:lle. Metsätalouden kaaos kuitenkin kertoo siitä, että aitoa metsänomistajien edunvalvontaa MTK:ssa ei ole ollut vuosikymmeniin. Edunvalvonta on eliminoitu metsänhoitajien järjestämillä organisaatioilla.

Tässä tilanteessa maaseudun elinkeinoelämän kehittämisestä vastaavien tahojen tulisi ottaa aloite käsiinsä. Maatalousalan organisaatiot voisivat ruveta vaatimaan kilpailunrajoitusten poistamista puunkorjuusta viljelijöiden korjuu-urakoinnin mahdollistamiseksi. Kysymyksessä on mittava mahdollisten tulojen lähde. Puunkorjuun kustannukset vuonna 2013 olivat noin 650 milj. euroa. Vertailuksi todettakoon, että valtion maataloustuki samana vuonna oli 511 milj. euroa.

Lauri Vaara
Ekometsätalouden liiton hallituksen jäsen
Maatalous- ja metsätieteitten tohtori, valtiotieteen tohtori
lvaara-@-welho.com

Ei kommentteja: